Kirjoittaja: Katja Lehtonen, Ytekki Oy
Katja Lehtonen on Ytekki Oy:n perustaja ja kiertotalouden asiantuntija, jonka tavoitteena ja osaamisalueena on erityisesti rakentamisen ja purkamisen materiaalikiertojen tehostaminen.
Rakentaminen kuluttaa vuosittain noin puolet maailman luonnonvaroista ja rakentamisessa ja purkamisessa syntyy vuosittain huomattava määrä kierrätyskelpoista jätettä. Suomi on julistautunut kiertotalouden kärkimaaksi Euroopassa, mutta silti todellisuus ja myös viralliset tilastot kertovat tilanteesta ihan muuta. Eikä suunta ole juurikaan muuttunut viime vuosina etenkään rakentamisen ja purkamisen jätteiden osalta.
Käytännössä aina, kun purkujätteistä puhutaan, keskustelu kohdistuu nopeasti vain betonijätteeseen, josta valmistettua betonimursketta toki osataan jo Suomessakin hyödyntää. Ja onhan betonijätteen osuus koko purkujätemäärästä suurin, joten on hienoa, että tämän materiaalivirran hyödyntämisessä ollaan jo melko hyvällä tasolla. Tarkemmin tarkasteltuna nykytilanne betonijätteen kierrätyksessä ei kuitenkaan oli ihan niin ruusuinen kuin mitä puheiden perusteella annetaan ymmärtää. Toki yksi tiedossa oleva ongelma uusiomateriaalien, kuten betonimurskeen hyödyntämisessä, on edelleen se, että sitä ei huomioida rakentamishankkeiden suunnitelmissa ja urakoiden tarjouspyynnöissä, jolloin erityisesti julkisissa hankinnoissa sen käyttö on monesti käytännössä kielletty ja siten kiertotalouden toteutumisessa elintärkeä uusiomateriaalien kysyntä jää vähäiseksi.
Se, mistä ei vielä riittävästi kuitenkaan puhuta on, että betonijätteen ja siten betonimurskeen sekaan päätyy tällä hetkellä myös paljon muuta purkumateriaalia, kuten lasia, keraamisia laattoja ja saniteettikalustekeramiikkaa, kipsilevyjä, mineraalivillaeristeitä sekä kevytsoraa. Nämä materiaalit ovat betonimurskeessa ikään kuin sallittuja epäpuhtauksia, kunhan niiden määrä betonimurskeen seassa on vähäinen. Ja usein näin onkin, koska betonijätettä on purettavassa rakennuksessa usein huomattavan paljon verrattuna muiden materiaalien määriin. Purkualalla näyttäisikin muodostuneet käsitys, että on hyväksyttävää purkaa betonin sekaan myös muita materiaaleja, jos niiden määrät alittavat betonimurskeessa sallitut epäpuhtauksien määrät. Tätä saatetaan pitää jopa näiden muidenkin materiaalien kierrätyksenä. Fakta on kuitenkin se, että betonijätteen seassa hukkaamme edellä mainitut materiaalivirrat, joille kuitenkin erilliskerättynä olisi olemassa tai kehitteillä huomattavasti arvokkaampia ja todellisia kierrätyskanavia, joilla nämä materiaalit voidaan aidosti säilyttää kierrossa ja käyttää uusien rakennustuotteiden valmistamisessa.
Jätelainsäädäntöä uudistettiin merkittävästi vuonna 2021, jolloin annettiin myös kokonaan uusi jäteasetus (978/2021). Rakennus- ja purkujätteiden osalta uudessa jäteasetuksessa kiristettiin erilliskeräysvelvoitteita ja lisättiin erilliskerättävien jätteiden listalle mm. mineraalivillaeristeet sekä bitumikattohuopa. Jo aikaisemmin erilliskeräysvelvollisuuden piirissä ovat olleet mm. lasi ja kipsijäte. Vaikka velvoitteita on kiristetty, niin käytännössä oikeastaan mikään ei ole muuttunut. Edelleen erilliskerättynä kierrätyskelpoisia materiaaleja päätyy betonijätteen sekaan eikä niitä siten siis kierrätetä. Miksi näin on, johtuu pohjimmiltaan taloudellisista syistä. Purku-urakointi ja purkutyöt ovat rankasti kilpailtu ala, jossa työvoima- ja konekustannukset muodostavat merkittävän osan purkutyön kustannuksista. Jätekustannukset muodostavat toisen merkittävän kustannuserän. Jätteiden tarkempi lajittelu eli erilliskeräys lisäisi ainakin jonkin verran työtunteja ja siten purkutyön kustannuksia. Koska betonijätteestä on kuitenkin nykypäivänä melko helppoa ja halpaa päästä eroon, on luonnollista, että purkutyömaalla betonijätteen sekaan puretaan myös aiemmin tekstissä mainittuja muitakin materiaaleja. Olisi helppoa syyllistää tästä purku-urakoitsijoita, mutta silloin haukutaan väärää puuta. Purkutöiden tilaajat kilpailuttavat purkutyöt pelkästään halvimman hinnan perusteella, eikä tilaajilla ole useinkaan osaamista tai halua valvoa, että purkutyöt ja jätteiden käsittely tapahtuisi lainsäädännön vaatimukset huomioiden. Niinpä kilpailussa pärjätäkseen purku-urakoitsijat joutuvat minimoimaan urakan kustannukset. Koska myöskään viranomaisvalvontaa ei purkujätteiden erilliskeräysvelvoitteiden noudattamiseen kohdisteta, on luonnollista, että tämä määrittelee pitkälti tavan toimia.
Erilliskeräyksen taloudellisuuteen vaikuttaa toki myös erilliskerättyjen jätteiden vastaanottomaksut. Mitä edullisemmat eri jätteiden vastaanottomaksut ovat, siten houkuttelevampaa erilliskeräyksen tekeminen olisi silloin myös purku-urakoitsijalle, joka etsii puretuille jätteille halvimmat mahdolliset vastaanottajat. Esimerkiksi metallijäte on jo pitkään kerätty tehokkaasti erilleen muista purkujätteistä, koska sillä on positiivinen arvo, eli maksamisen sijasta metallijätteen toimittajalle maksetaan jokaisesta kilosta. Myös puujäte, joka aiemmin on usein ollut kustannuserä, on energiakriisin myötä muuttunut kiinnostavammaksi lämpö- ja energiantuotannon raaka-aineeksi.
Muiden kierrätyskelpoisten materiaalien, kuten esimerkiksi lasi-, kipsilevy- ja mineraalivillajätteen jalostus teollisuudelle kierrätyskelpoiseksi raaka-aineeksi vaatii käsittelytekniikoiden kehittämistä, laitosinvestointeja sekä tutkimustyötä. Materiaalien käsittelystä ja laitosmaisesta jalostamisesta aiheutuu myös kustannuksia, joten näillä jätteillä täytyy olla edelleen vastaanottohinta, jolla katetaan ainakin osittain käsittelykustannuksia. Lähtökohtaisesti kaikki pitävät kiertotaloutta ja kierrätyksen edistämistä hyvänä asiana. Mutta seuraavassa lauseessa siihen usein liitetään se toteamus, että se ei kuitenkaan saa maksaa enempää kuin nykyinen tapa toimia. Vielä nykyäänkin hyödyntämiskelpoisia materiaaleja päätyy paljon kaatopaikoille tai jätteenpolttolaitoksiin, joka on edelleen melko edullinen tapa hävittää jätteitä. Materiaalihyötykäyttöä ja jätteiden loppukäsittelyä (eli sijoittamista kaatopaikoille tai hävitystä polttamalla) ei saisi verrata keskenään – toinen on verovaroin rakennettua loppukäsittelyä ja toinen yrittäjävetoista kiertotalousliiketoiminnan kehittämistä, joka pyrkii toteuttamaan sekä EU:n että Suomen lainsäätäjien asettamia kierotaloustavoitteita.
Jätelainsäädännön yhtenä perusperiaatteena on, että se, jonka toiminnasta jätettä syntyy, on velvollinen noudattamaan jätelainsäädäntöä ja myös velvollinen vastaamaan jätehuollosta aiheutuvista kustannuksista. Jätelainsäädännössä on määritelty myös jätehierarkia, jossa aina ensisijaisesti tulisi pyrkiä vähentämään jätteen määrää ja haitallisuutta ja jos jätettä kuitenkin syntyy, tulisi pyrkiä sen uudelleenkäyttöön tai kierrätykseen materiaalina. Lainsäädännön hengen mukaisesti rakennus- ja purkujätteiden osalta jätteen tuottajan ja haltijan tulee siis noudattaa lainsäädäntöä, kuten jätteiden erilliskeräysvelvoitteita sekä hyväksyä siitä aiheutuvat, todennäköisesti hieman nykytasoa korkeammat jätekustannukset. Tällöin purkumateriaalien kiertotaloudella olisi edellytyksiä kehittyä paremmaksi myös Suomessa ja tällöin tältä sektorilta odotetun uuden liiketoimintapotentiaalin olisi mahdollista realisoitua. Tähän pääsemiseksi tulisi erityisesti julkisten hankkijoiden panostaa purkutöiden laadukkaampaan tilaamiseen ja teettämiseen sekä olla kiinnostuneita siitä, mihin purkujätteet tosiasiallisesti lopulta päätyvät. Kansallisesti tulisi miettiä myös valvonnallisia sekä muita ohjauskeinoja, joilla purkuvaiheen erilliskeräyksen toteutumista lainsäädännön mukaisesti voidaan parantaa.
Yksityisellä puolella EU vihreän rahoituksen järjestelmän, eli taksonomian kriteeristö on todennäköisesti vaikuttamassa positiivisesti rakentamisen ja purkamisen kiertotalouden kehittymiseen. Vaikka taksonomian vaatimukset eivät suoraan kohdistuisikaan kaikkiin yrityksiin, tulevat taksonomian kriteereihin liittyvät todentamisvaatimukset käytännössä tarkoittamaan sitä, että vaikutukset näkyvät melko nopeastikin koko tilaaja-toimittajaketjussa. Tällöin toivottavasti kierrätysalallakin vastuullisesti ja läpinäkyvästi toimivien yritysten liiketoiminnan edellytykset parantuvat ja siten muutos todellisesti resurssiviisaampaan rakentamiseen ja purkamiseen on tulevaisuudessa tapahtumassa.
Seuraavassa blogissa pureudutaan mm. Suomen jäte- ja ympäristölainsäädännön tulkintahaasteisin sekä muihin kierrätysalan kehittymistä hidastaviin esteisiin, joihin voisimme kansallisesti vaikuttaa, jos todella haluaisimme siirtyä kiertotalouteen.