Revisol Oy

Revisol Oy on vuonna 1981 perustettu vastuullisen jätehuollon ja kiertotalouden edelläkävijäyritys. Tarjoamme sujuvia, nykyaikaisia ja ympäristöystävällisiä ratkaisuja kaikenkokoisten yritysten jätteiden kuljetuksiin, lajitteluun ja kierrätykseen. Asiakkaamme toimivat muun muassa teollisuuden, rakentamisen, purkamisen, kaupan, isännöinnin ja maatalouden toimialoilla.

Noudamme ja huolehdimme kaikki jätejakeet asianmukaisesti hyödynnettäväksi ja kierrätettäväksi. Suurimman osan kerätyistä jätteistä käsittelemme omissa nykyaikaisissa käsittely-yksiköissämme. Käsitellyt materiaalit ohjataan hyödynnettäväksi  energiana tai kierrätettäväksi uusioraaka-aineena. Kierrätykseen kelpaamaton jäte ohjataan loppusijoitettavaksi.

Kartoitus on aina maksuton

Meiltä löytyvät sopivat ratkaisut sekä toistuviin kierrätystarpeisiin että lyhytaikaisiin projekteihin. Aloitamme aina kartoittamalla veloituksetta asiakkaan todellisen tilanteen ja tarpeen. Kartoituksen perusteella teemme yksityiskohtaisen tarjouksen ja erittelyn palvelun sisällöstä.

Mahdollisimman sujuva ja joustava palvelu

Meille on kunnia-asia, että jätehuolto toimii sujuvasti ja asiakas voi keskittyä täysin omaan liiketoimintaansa. Hyvin hoidettu jätehuolto luo positiivista kuvaa asiakkaan toiminnasta ja on myös yritykselle hyvä käyntikortti. 

Käytämme jätteiden kuljetuksessa omaa kalustoa, joten pystymme järjestämään logistiikan joustavasti. Optimoimme kuljetukset toimiaksemme mahdollisimman kustannustehokkaasti ja ekologisesti.

Kaiken takana on kiertotalous

Kaikkein tärkeintä on ympäristön hyvinvointi. Haluamme omalla toiminnallamme minimoida haitallisia ympäristövaikutuksia ja olla mukana luomassa parempaa huomista. Ympäristön kannalta on tärkeää, että kaikki materiaalit kiertävät yhteiskunnan hyötykäytössä mahdollisimman hyvin. Siksi mekin kehitämme toimintaamme jatkuvasti, jotta kiertotalous toimisi yhä täydellisemmin. Olemme muun muassa luoneet kierrätyslinjaston vanhoille ikkunoille ja oville, jotka aiemmin saattoivat päätyä kaatopaikoille!

Toimimme viranomaisten valvonnassa ja raportoimme toiminnastamme säännöllisesti. Pyrimme myös tukemaan asiakkaidemme halua toimia ympäristöystävällisemmin.

Jatkuva kehittäminen, intohimo omaan tekemiseen ja huoli huomisesta ohjaavat toimintaamme päivittäin. Meidän kanssamme jätehuolto on mutkatonta ja vastuullista.

Missä toimimme?

Tällä hetkellä palvelemme Seinäjoen, Vaasan, Tampereen, Kaskisten, Joensuun ja Kuopion alueella.

Ota yhteyttä tai pyydä tarjous Joensuun toimipisteeltä

*pakollinen kenttä

Ota yhteyttä tai pyydä tarjous Kaskisen toimipisteeltä

*pakollinen kenttä

Ota yhteyttä tai pyydä tarjous Kuopion toimipisteeltä

*pakollinen kenttä

Ota yhteyttä tai pyydä tarjous Vaasan toimipisteeltä

*pakollinen kenttä

Ota yhteyttä tai pyydä tarjous Nokian toimipisteeltä

*pakollinen kenttä

Ota yhteyttä tai pyydä tarjous Seinäjoen toimipisteeltä

*pakollinen kenttä

Tarjouspyyntölomake

* pakollinen kenttä