Revisol Oy avaa asiakkailleen sähköisen asiointipalvelun OmaRevisolin

Revisol haluaa palvella asiakkaitaan jouhevasti ja mahdollisimman monipuolisesti. Tästä syystä olemme laajentaneet asiointikanaviemme tarjontaa sähköiseen palveluun, jonka kautta asiakkaamme pystyvät muun muassa tilaamaan tyhjennyksen kohteeseensa ympäri vuorokauden. Uuden palvelukanavan nimi on OmaRevisol. ”Sähköinen palvelu on nykypäivää ja erityisesti alalla, jossa tilauksia tehdään suoraan työmaalta, on tärkeää olla helposti tavoitettavissa”, kertoo Revisolin avainasiakaspäällikkö Tero Peltomäki. Uusi palvelukanava on lisäys jo vanhaan tuttuun kattaukseen: ”Palvelemme jatkossakin totuttuun tapaan sähköpostilla, puhelimitse ja verkkosivujen yhteydenottolomakkeiden kautta.”

OmaRevisol tuo mukanaan myös kattavan raportointityökalun. Työkaluun on tallennettu vuoden 2021 alusta alkaen tiedot muun muassa tilauksista, jätteen painoista ja eri jätejakeiden määristä. Työkalun avulla on helppo luoda dokumentteja omaan käyttöön, mutta myös standardimallisten, viranomaisille tarkoitettujen raporttien muodostaminen on tehty mutkattomaksi.

”Tarkoituksena on, että sähköisestä asiointipalvelusta löytyisi koottuna kaikki asiakkaidemme tärkeimmät tiedot ja asiakirjat”, Peltomäki toteaa ja jatkaa: ”Esimerkiksi asiakkaan kanssa solmitut sopimukset löytyvät kätevästi sieltä, eikä niitä tarvitse lähteä tarpeen tullen etsimään arkistojen kätköistä.”

Ota OmaRevisol käyttöön helposti

Sähköinen palvelu on suunnattu asiakasyritystemme henkilöille, jotka tilaavat palveluita tai hallinnoivat palvelusopimuksia. Myös ympäristöasioista vastaaville henkilöille suositellaan hankkimaan tunnukset, jotta raportointityökalu ja sieltä löytyvä data olisi heidän käytettävissään mahdollisimman helposti.

OmaRevisolin saatte käyttöönne noudattamalla seuraavaa ohjeistusta:

  1. Lähetä pyyntö asiakastilin perustamisesta sivun yhteydenottolomakkeen kautta: www.revisol.fi/omarevisol/. Valitse yhteydenoton aiheeksi Sähköinen asiointi.
  2. Asiakasvastaava aktivoi asiakkuudellenne tilin, ottaa tarvittaessa teihin yhteyttä käyttöoikeuksien tarkentamiseen liittyen ja toimittaa kirjautumistiedot teille
  3. Tämän jälkeen OmaRevisol on valmis otettavaksi käyttöön tunnuksillanne

Toivomme asiakkaidemme ottavan uuden palvelukanavan rohkeasti käyttöön, sillä se on tehty palvelemaan teidän tarpeitanne ja toiveitanne.

Ota yhteyttä tai pyydä tarjous Joensuun toimipisteeltä

*pakollinen kenttä

Ota yhteyttä tai pyydä tarjous Kaskisen toimipisteeltä

*pakollinen kenttä

Ota yhteyttä tai pyydä tarjous Kuopion toimipisteeltä

*pakollinen kenttä

Ota yhteyttä tai pyydä tarjous Vaasan toimipisteeltä

*pakollinen kenttä

Ota yhteyttä tai pyydä tarjous Nokian toimipisteeltä

*pakollinen kenttä

Ota yhteyttä tai pyydä tarjous Seinäjoen toimipisteeltä

*pakollinen kenttä

Tarjouspyyntölomake

* pakollinen kenttä