toukokuu 2023

Miksi rakennus- ja purkujätteiden kierrätys ei edisty Suomessa?

Kirjoittaja: Katja Lehtonen, Ytekki Oy Katja Lehtonen on Ytekki Oy:n perustaja ja kiertotalouden asiantuntija, jonka tavoitteena ja osaamisalueena on erityisesti rakentamisen ja purkamisen materiaalikiertojen tehostaminen. Rakentaminen kuluttaa vuosittain noin puolet maailman luonnonvaroista ja rakentamisessa ja purkamisessa syntyy vuosittain huomattava määrä kierrätyskelpoista jätettä. Suomi on julistautunut kiertotalouden kärkimaaksi Euroopassa, mutta silti todellisuus ja myös viralliset tilastot […]

Miksi rakennus- ja purkujätteiden kierrätys ei edisty Suomessa? Read More »

Talkoolavat helpottavat asukkaiden jätteen kierrätystä

Lapin kaupunginosan omakotiyhdistys ry on perustettu vuonna 1949 ja sen jäseniä ovat siihen liittyneet taloudet, eivät yksittäiset asukkaat. Yhdistys sijaitsee nimensä mukaisesti Lapin kaupunginosassa Tampereella, mutta alueen vakiintuneen nimen, ”Käpylä”, vuoksi voidaan sanoa sen sijaitsevan Käpylässä. Yhdistyksen toiminta-aluetta on Käpylän keskuspuisto, sekä sen välitön lähialue. Yhdistyksen jäseninä on tällä hetkellä 124 taloutta ja muutama kannatusjäsen.

Talkoolavat helpottavat asukkaiden jätteen kierrätystä Read More »

Ota yhteyttä tai pyydä tarjous Joensuun toimipisteeltä

*pakollinen kenttä

Ota yhteyttä tai pyydä tarjous Kaskisen toimipisteeltä

*pakollinen kenttä

Ota yhteyttä tai pyydä tarjous Kuopion toimipisteeltä

*pakollinen kenttä

Ota yhteyttä tai pyydä tarjous Vaasan toimipisteeltä

*pakollinen kenttä

Ota yhteyttä tai pyydä tarjous Nokian toimipisteeltä

*pakollinen kenttä

Ota yhteyttä tai pyydä tarjous Seinäjoen toimipisteeltä

*pakollinen kenttä

Tarjouspyyntölomake

* pakollinen kenttä